Yrittäjän identiteettikriisi

Minun identiteettini ammatillisessa mielessä on ollut koko aikuisikäni köyhä taiteilija. Monelle olen tästä asiasta vuosien mittaan vitsaillut, ja samalla vain vahvistanut omaa uskomustani siitä, etten minä oikeastaan voi menestyä luovalla alalla. Olen ajatellut, että tällä alalla menestyminen on vain muille, ja minä voin ehkä juuri ja juuri pärjätä, mutta ei sitten mitään sen enempää. Olen ajatellut, että menestyminen on muutenkin vain muita varten. Tätä identiteettiä ovat tukeneet vuosien varrella ympärilläni olevat ihmiset, mutta ennen kaikkea se on ollut vahvasti sidoksissa omiin uskomuksiini. Ja se mihin uskoo, aika usein myös toteutuu.

Nyt olen lähtenyt tietoisesti muuttamaan ajattelutapaa omasta yrittäjäidentiteetistäni ja itsestäni muutenkin. Mikä on oikeasti totta ja mikä vain sellaista turhaa jarrua, jota uskomukset minulle syöttävät? Mitkä ovat ne syyt, miksi uskon, etten voisi menestyä ja mihin ne perustuvat? Miksi olen päättänyt tarrautua muiden sanoihin ja antanut niiden määrittää itseäni? Tässä muutamia asioita, joita minulle on vuosien aikana sanottu, ja jotka ovat ohjailleet sujuvasti ajatteluani siitä, mihin pystyn ja mihin en:

• Et osaa myydä, etkä siksi voi koskaan menestyä.
• Luovalla alalla ei vaan voi menestyä Suomessa.
• Eihän kukaan muukaan tee noin, miten sinä voisit menestyä siinä?
• Tuo sinun työsi on ihan puhdasta huuhaata.
• Sinulla on kyllä nätti naama, mutta aivot vähän niin ja näin.
• Ei kannata miettiä mitään taloudellisia säästö- tai sijoitussuunnitelmia, kun ei sinulla ole siihen kuitenkaan koskaan varaa.
• Eikö nyt kannattaisi jo hankkia se oikea työ, eikä leikkiä jotain yrittäjää?
• Olet liian herkkä pärjäämään yritysmaailmassa.
• Maksanko minä nämä kahvit, kun sinulla ei varmaan ole kauheasti ylimääräistä?

Nyt kun näitä katsoo kirjoitettuna, niin vähän jopa naurattaa. Nämähän ovat vain muiden ihmisten mielipiteitä, eivätkä ne kerro mitään siitä, millainen minä oikeasti olen tai mitä osaan. Ja miten sitä unohtaakin niin nopeasti ne kaikki positiiviset ja vahvistavat sanat, kun keskittyy vaan lyttäämään itseään muistuttamalla huonoista. Välillä uskomukset istuvat kuitenkin aivan hirveän tiukassa. Niitä vastaan joutuu taistelemaan vielä pitkään, mutta ainakin asian nyt tiedostaa. Se on jo iso harppaus eteenpäin.

On jopa hieman pelottavaa huomata, kuinka paljon oma asenne vaikuttaa esimerkiksi liikevaihtoon. Minulla se, että olen alkanut tietoisesti uskoa siihen, että voin saavuttaa yrittäjänä menestystä, johti mm. siihen, että liikevaihtoni oli jo tämän vuoden kesäkuuhun mennessä saman verran, kuin koko viime vuonna yhteensä. Ei tässä vieläkään huippulukemissa liihotella, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Pointtina kuitenkin se, ettei ole aivan sama, mitä ajatuksia pääkopassa pallottelee.

Kuten edellisessä postauksessa sivulausessa mainitsin, muutin marraskuun alussa koti- ja kahvilatoimistosta ihan oikeisiin toimitiloihin. Alkuperäinen tavoite tällä koko toimistohommalla oli selkeyttää rajanvetoa työn ja vapaa-ajan välillä, minkä lisäksi kaipasin keskittymisrauhaa työpäivään. Ennenhän istuin palavereiden välit milloin missäkin kahvilassa, kirjastossa tai muussa epämääräisesti vaihtelevassa paikassa. Kaikki työhön liittyvät tavarat piti kantaa repussa mukana, jos ei halunnut kesken päivän lähteä kotoa hakemaan. Vessakäynnit piti suunnitella niin, että ne ajoittuvat siirtymiin, sillä muuten olisi pitänyt kerätä kaikki työkamat reppuun ja levittää sitten taas uudelleen, jotta voi jatkaa siitä, mihin jäi.

Päivistä kului paljon aikaa turhiin siirtymiin, eikä koskaan voinut tietää, millaista porukkaa naapuripöytään istuu ja kuinka se vaikuttaa keskittymiseen. Ja jos keskittymisrauha löytyi, niin jossain vaiheessa tuli huono omatunto, kun istui yhden teekupin hinnalla niin pitkään samassa paikassa. Ja pitihän sekin toki huomioida, että pöytä löytyi pistorasian vierestä, sillä läppärin akku ei kestä koko päivää.

Samalla, kun tällainen reppuyrittäjän elämä oli käytännön kannalta haastavaa, vaikutti se myös henkisesti. Vaikka kuviossa oli mukana koko ajan tietynlainen vapaus, oli se välillä todella uuvuttavaa – vähän niin kuin miettisi joka aamu, että missäköhän minä tulevan yöni nukkuisin. Toki töitä olisi voinut tehdä kotonakin, mutta huomasin, että kotona aikaa kului huomaamatta kotitöihin, välillä sohva kutsui ja muutenkin olo oli saamattomampi verrattuna kodin ulkopuolella työskentelyyn.

Olen nyt ollut uusissa tiloissa viikon, ja tiedän jo nyt, että tällä muutoksella tulee olemaan huomattavia positiivista vaikutusta identiteettiini yrittäjänä. Tuntuu, että vaikka aloitin nyt lokakuussa viidennen vuoteni yrittäjänä, ja viimeiset 12 vuotta olen tehnyt töitä enemmän tai vähemmän yrittäjämäisesti tai freelancerina, on vasta nyt viikon aikana kirkastunut, että minähän olen ihan sellainen oikea yrittäjä. Yhtäkkiä olen muuttunut mielessäni köyhästä siellä sun täällä luuraavasta taiteilijasta varteenotettavaksi yrittäjäksi, joka voi tehdä ihan kunnon bisnestäkin! Ajatus siitä, että voisin oikeasti menestyä, enkä vain pärjätä, ei olekaan yhtäkkiä enää mahdoton.

Nyt minulla on entistä vahvemmin sellainen olo, että vuosi 2020 tulee olemaan minun vuoteni. Vuosi 2020 on viides vuoteni yrittäjänä ja ensimmäinen vuoteni kolmenkymppisenä. Eiköhän ole aika jättää jarrut pois matkasta ja lähteä uudella vaihteella kohti omia unelmia?

Postauksen kuvat: Shutterstock