Pinnallista paskaa vai tärkeä osa hyvinvointia?

Postasin eilen Instagramiin kuvan, jonka aihe jäi pyörimään päässä sen verran, että päätin kirjoittaa siitä ihan postauksen. Ulkonäkö ei ole ensimmäisenä prioriteettilistalla, kun elämä heittää hurjia kärrynpyöriä. Elämäntilanteen rauhoituttua jotenkin heräsin siihen, etten todellakaan ollut omissa nahoissani enää. Olin lihonut melkein kymmenen kiloa, stressi pukkasi jatkuvasti isompia ja pienempiä näppyjä naamaan, minkä lisäksi olin saanut elämäni ensimmäiset silmälasit, joiden ulkonäköön en alkuhuuman jälkeen vain millään tottunut. Aloin kaivata yhtäkkiä pidempiä hiuksiani tai edes polkkamittaa. Hyväksyin raskaiden vuosien tuomat kasvojen juonteet ja rypyt, mutta kaiken muun kanssa nekään eivät olleet kivaa katsottavaa. Sanomattakin selvää, ettei olo ollut se kaikista hehkein.

Kävin kehonkoostumusmittauksessa, josta sain tavallaan ennakoitavissa olevat tulokset, jotka kuitenkin jollain tapaa järkyttivät. Minusta oli nimittäin tullut tietyillä mittareilla keskivartalolihava. Vanhaan testitulokseen vertaus kertoi, että treenaamattomuus oli surkastuttanut lihaksia ja suurin osa lisääntyneestä rasvasta oli kertynyt vyötärölle. Vaikka minua ulkopuolelta katsova voisi nauraa tälle asialle, huiteli rasvaprosentti kolmenkympin tienoilla. On oikeasti hyvä pysähtyä välillä pohtimaan, mitä kehon sisällä tapahtuu. Aina terveysriskit ja isot kehon muutokset eivät näy ulospäin. Onneksi mistään peruuttamattomasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan mittaaja uskoi, että treenin palauttamisella elämään ja ruokavalion pienellä kohennuksella saisin asian korjattua.

Pinnallisilla muutoksilla alkuun

Onneksi omaan ulkonäköön pystyy vaikuttamaan, joten en todellakaan jäänyt surkuttelemaan oloani peilin eteen. Jotta ette käsitä väärin, missään vaiheessa en kokenut olevani ruma tai kokenut mitään suurta kompleksia – en vain ollut minä. Elämänkokemus auttoi varmasti ymmärtämään, ettei ulkonäkö ollut niin keskeinen asia, ainoastaan sellainen elämän osa-alue, johon halusin tehdä parannuksia. Ihan ensimmäisenä kerroin kampaajalleni, että haluaisin alkaa kasvattaa pidempää mallia. Ninni oli heti messissä ja on taiteillut koko kasvuvaiheen läpi leikkauksen sellaiseksi, että sillä kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla. Kohta hiukset ovat kasvaneet jo korvan yli, joten ei ole enää pitkä matka polkkaan!

Toinen juttu, jolle halusin tehdä jotain, olivat silmälasit. Joinain päivinä lasit olivat ihan kiva asuste, mutta vakituiseen käyttöön en vain yksinkertaisesti tottunut. Halusin mahdollisuuden päättää, haluanko käyttää laseja vai en. Vaikka piilolinssit ovat aina vähän ällöttäneet minua, marssin pelosta huolimatta optikkoliikkeen ovesta sisään ja varasin ajan piilarisovitukseen. Piilolinssien aiheuttama ällötys ja pelko osoittautui täysin turhaksi, sillä oikeastaan niiden käyttö on aika kätevää ja pienen harjoittelun jälkeen jopa helppoa.

Unen ja ruokavalion iso merkitys

Seuraavaksi aloin kiinnittää hieman huomiota siihen, mitä syön. Uskon, että tällä on nimittäin iso vaikutus niin painonnousuun kuin ihon huonontumiseenkin. En tehnyt mitään isoja muutoksia, lähinnä vähensin herkkujen syöntiä. Vaikka olen ihminen, joka innostuu helposti ja lähtee täysillä toteuttamaan, halusin tässä asiassa pistää jäitä hattuun ja tehdä muutokset hiljalleen ilman mitään painetta tai stressiä. Pois suorittamisesta, pakosta ja paineista – oma hyvinvointi ja hyvä mieli edellä.

Siivoustöiden lopettamisesta on nyt pian kuukausi, jonka aikana olen saanut nukkua noin 2-3 tuntia enemmän päivittäin. Tällä on ollut aivan uskomaton vaikutus omaan jaksamiseen! Poissa on epätoivoinen zombie-olo, jonka tilalle on tullut päivä päivältä läsnäolevampi, positiivisempi ja luovempi minä. Muistakaa nukkua, pötkötellä, ottaa päikkäreitä ja levätä, jos siihen on mahdollisuus. Unen merkitystä kehoon ja mieleen ei todellakaan voi vähätellä.

Kaipaus kuntosalille

Moni on tämän vuoden aikana patistanut minua salille ja liikkumaan aktiivisesti, mutta joku minussa on harannut vastaan. Kävin keväällä kokeilemassa, mutta tuntui, ettei kroppa tai mieli ollut vielä valmis aloittamaan treenejä. Muut toitottivat, että jatkat vaan, niin kyllä siitä tulee sitten hyvä olo. Silti joku minussa itsessäni sanoi, että treenistä kuuluisi tulla erilainen olo jo ensimmäisellä kerralla. Eihän homman aloittaminen uudestaan ole koskaan kovin hohdokasta, kun on huonossa kunnossa, mutta nyt tuntui olevan kyse jostain muustakin. Toisaalta en ihmettele yhtään näitä kehon ja mielen viestejä. Vielä kuukausi sitten tein nimittäin fyysistä työtä 4-5 tuntia päivässä kokopäivätyöni ohella, minkä lisäksi mielen päällä oli paljon henkilökohtaista henkistä kuormitusta. Siihen, kun olisin lyönyt päälle vielä treenit, niin olisi syntynyt hyvin nopeasti katastrofi.

Reilu viikko sitten minulle tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olo, että haluan salille. Kaipasin yhtäkkiä hirmuisesti sitä tunnetta, kun lihakset huutavat hyvän treenin jäljiltä, kun saa kroppaan lisää liikkuvuutta joogassa tai adrenaliinin virtaamaan jujutsussa. Melkein alkoi naurattaa, että näinkö siinä käy, kun kuuntelee itseään: asioita ei tarvitse pakottaa, vaan niihin löytyy yhtäkkiä luontaisesti motivaatio jostain sisältä! Tässäkin asiassa laitoin kuitenkin jäitä hattuun, kuten ruokavalionkin suhteen. Kun keho ei ole tottunut treenaamaan, on parempi aloittaa hiljalleen alkuinnosta huolimatta. Marraskuussa sovin itseni kanssa, että kerta viikkoon on huippuhyvä, joulukuussa lisään kerrat kahteen ja tammikuussa toivon mukaan pääsen takaisin säännölliseen salirytmiin. Hiljaa hyvä tulee.

Uskon, että kun on hyvä olla itsensä kanssa, pystyy olemaan elämässä paljon lempeämpi ja hyväksyvämpi myös muita kohtaan. Kun on hyvä olla, haluaa myös muille hyvää, ja näin positiivisuus leviää laajemmalle. Minusta omaan ulkonäköön panostaminen ei siis ole pelkkää pinnallista puuteria, vaan isompi osa meidän hyvinvointiamme. Se, mikä kenenkin mielestä sitten on hyvännäköistä, on puolestaan puhdas mielipideasia – tärkeintä, että itse viihtyy omassa lookissaan!

Postauksen kuvat: Shutterstock