Muistathan olla itsekäs?

Olen pohtinut viime aikoina paljon itsekkyyttä. Sanalla on monin tavoin hyvin negatiivinen kaiku, eikä itsekkyyttä pidetä kovinkaan suurena hyveenä. Olen ehkä liiaksikin yrittänyt elää elämääni olematta itsekäs, asettaen oikeastaan kaikki muut itseni edelle. Viime aikoina olen kuitenkin tehnyt isoja päätöksiä, joissa olen asettanut itseni ja oman hyvinvointini muiden edelle. Olen siis ollut itsekäs. Onko se ollut kamalaa ja häpeällistä? Olenko itsekäs ja sitä kautta huono ihminen? Ei sinne päinkään! Olen itse asiassa tasapainoisempi ja onnellisempi, kuin pitkään aikaan.

Se, että on terveellä tavalla itsekäs, ei tarkoita sitä, ettei voisi olla muita kohtaan avulias ja empaattinen. Terve itsekkyys ei tarkoita sitä, ettei voisi katsoa muita lempeästi, olla läsnä heille ja tarjota tukea. Itse asiassa homma menee mielestäni juuri toisin päin: on pakko olla terveellä tavalla itsekäs, jotta jaksaa olla muita kohtaan avulias ja empaattinen. Jos koko elämä on muiden tarpeiden tyydyttämistä ja jatkuvaa mielistelyä, jää oma elämä prioriteettilistan viimeiseksi. Ja kuitenkin se oma elämä on juuri se asia, jota olemme täällä maailmassa kokemassa. Jos sen heittää prioriteettilistan hännille, alkaa väistämättä voida huonosti.

Mitä terve itsekkyys sitten oikeastaan on? Minun mielestäni terve itsekkyys on pohjimmiltaan sitä, että tunnistaa omat tarpeet ja uskaltaa pitää niistä kiinni. Se on rajojen vetämistä ja oman hyvinvoinnin asettamista prioriteetiksi – myös silloin, kun muut eivät ole asiasta samaa mieltä. Ehkä tämä onkin se terveen itsekkyyden hankalin osuus, sillä itsekkyys alkaa tuntua väärältä, jos muut eivät ole siitä kanssasi samaa mieltä. Silloin tuntuu, että on sillä negatiivisella tavalla itsekäs ja perääntyy. Lopulta terve itsekkyys on kuitenkin hyväksi myös lähipiirillesi, sillä kun voit itse hyvin, pystyt olemaan paremmin läsnä ja antamaan itsestäsi enemmän myös läheisillesi.

Olen painanut eteenpäin pää kolmantena jalkana kymmenisen vuotta, rakentanut uraa ja unelmaa tietynlaisesta tulevaisuudesta. Viime vuonna havahduin toden teolla siihen, että olin kaiken tuon kiireen keskellä unohtanut itseni täysin. Olin hukassa, enkä ollut yhtään varma, keneksi olin kasvanut. En tiennyt, mitkä olivat asioita, joita minä halusin elämältäni ja mitkä niitä, joita minulta odotettiin. En ollut enää varma, mistä asioista minä pidin ja mitkä olivat elämässäni vain sen vuoksi, että olin ajautunut niihin muiden vuoksi.

Huomasin, että moni asia elämässäni oli aika vinksallaan, kun pysähdyin kunnolla miettimään asiaa. Mitä tein? Olisin voinut olla epäitsekäs ja jättää tilanteen sellaiseksi, kuin se oli. Jatkaa elämää ja ajatella, että koska muut ovat tilanteeseen tyytyväisiä, täytyy minunkin olla. Ettei minun tarpeillani ollut oikeastaan väliä.

Jotain oli kuitenkin liikahtanut sisälläni, ja tiesin, etten voinut jättää tilannetta enää ennalleen. En halunnut enää elää elämääni muita varten. Sen jälkeen käyntiin lähti lumipalloefekti, jota joku voisi kuvailla itsekkääksi. Aloin käydä läpi elämäni eri osa-alueita, karsia ja muuttaa niitä asioita, joissa koin, ettei tarpeitani tyydytetty tai ne eivät sopineet omiin arvoihini. Jokaisen kerroksen myötä se minun sisin minäni on päässyt kuoriutumaan paremmin esiin. Jokaisen kuoritun kerroksen myötä on ollut helpompi hengittää ja selkä on astetta suorempi. Muille muutos on ollut vaikeampi sulattaa, mutta olen ymmärtänyt, että omannäköinen elämä vaatii välillä konflikteja.

Vaikka matkani on vasta aivan alussa, olen siitä valtavan innoissani. Tuntuu, että alan vihdoin, näin kolmenkympin kauniilla kynnyksellä, löytää sen oman tapani olla ja elää. Ei se vieläkään ole lähellekään selvää, mutta kuitenkin niin kovin paljon kirkkaampaa. Tuntuu, että jokainen viikko tuo mukanaan uusia oivalluksia siitä, millaisia asioita kaipaan elämääni enemmän ja millaisista asioista on parempi päästää irti. Vaikka viimeinen vuosi on ollut vähintäänkin villi vuoristorata, antaa terve itsekkyys pidemmällä aikavälillä mahdollisuuden tasapainoiseen, onnelliseen ja täysipainoiseen elämään. Elämästä tulee helppoa, kun sitä alkaa elää juuri itsensä näköisellä tavalla.

Oletko sinä kokenut ahaa-elämyksiä itsekkyyden suhteen? Onko omien tarpeiden laittaminen prioriteettilistan kärkipäähän helppoa vai hankalaa?