Hyvästejä ja uusia alkuja
Kuten jotkut ehkä tietävätkin, tein reilun vuoden verran osa-aikaisia siivoustöitä yritystoiminnan ohessa. Tämä oli sellainen suunnitelma B siltä varalta, että raskas elämäntilanne veisi liikaa energiaa luovalta työltä. Näin jälkikäteen ajateltuna voin vain ihmetellä, kuinka jaksoin painaa yli vuoden kahta työtä kaiken muutoksen keskellä. Loppusyksylle varaan nyt tietoisesti kalenterista lisää aikaa palautumiselle. Viime torstaina oli viimeinen päivänä siivoustöissä toistaiseksi. Minusta tuo työ oli mukavaa, mutta nyt on aika taas keskittyä täysillä yrittämiseen. Aika ei riitä kaikkeen, ja on myös ajateltava, mitä muita elämän osa-alueita haluaa laittaa prioriteettilistalle.
Ajattelin viimeisen päivän menevän muiden päivien tapaan – mitä nyt perehdyttäisin uutta työntekijää ja jättäisin hänelle avaimet vuoron lopuksi. Yllätyin kuitenkin, kuinka haikealta tuntui sanoa tuolle työlle hyvästit. Samalla, kun suljin viimeisen kerran siivouskohteen oven, suljin myös oven yhteen elämäni käännekohtaan. Tuo työ oli minulle turva vaikeana aikana ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Vuosi sitten kävelin syksyisessä pakkasaamussa pyyhkien kyyneleitä, rinnassa painava tunne ja mielessä epätietoisuus tulevasta. Nyt hengitin sisään samanlaista ilmaa ja hymyilin selkä suorana. Minä selvisin.
Ei ole tuulesta temmattua, kun sanotaan, että lapsilla tulisi ylläpitää muutoksen hetkellä mahdollisimman tarkkaan tuttuja rutiineja. Uskon, että vaikka aloitin siivoustyön muista syistä, muodostui siitä sellainen arjen rutiini, joka auttoi selviämään. Aamulla oli herättävä, noustava ylös ja suunnattava siivoamaan. Alue oli joka päivä sama, mikä teki työstä hyvin rutiininomaista. Tämä oli hyvä juttu, sillä työn lomassa ehti selkeyttää ajatuksia. Samalla, kun vessat ja käytävät puhdistuivat kurasta ja roskista, tuntui omakin mieli hetken kirkkaammalta. Oma paha olo valui likaveden mukana viemäriin, kun loma-aikoihin jynssättiin lattiakaivoja ja puhdistettiin isoilla koneilla kokolattiamattoja. Kun sai heti aamusta aikaansaamisen kokemuksen, hoituivat loppupäivän kirjoitustyötkin hyvin.
Tein pääasiassa töitä sellaiseen aikaan, ettei kohteessa vielä ollut muita. Vuoron loppua kohden heitä alkoi valua paikalle ja huomenia huikattiin suuntaan ja toiseen. Sen kummemmin emme rupatelleet, eikä toisiin tutustuttu syvemmin. Minusta tämä oli valtavan vapauttavaa, sillä tuon muutaman tunnin ajan ei tarvinnut selitellä, esittää pirteämpää, kuin todellisuudessa oli tai muutenkaan valottaa omaa elämää mitenkään. Oli jotenkin turvallista, kun tiesi, että joka aamu tiettyyn aikaan tulisi samoilta tyypeiltä samat sanat. Ja viimeisenä päivänä melkein herkistyin, kun tajusin, kuinka tärkeäksi nuo sanat olivat minulle muodostuneet. Jotenkin vuodessa ehtii kasvaa osaksi työyhteisöä, vaikkei siinä montaa sanaa ehtisi vaihtaa. Toisinaan se pelkkä huomentakin voi olla päivän tärkein juttu. Jos joku teistä työkavereista lukee tätä: KIITOS!
Nyt tuntuu kovin kummalliselta, ettei tarvitse enää herätä kukonlaulun aikaan, vaan voi keskittää kaiken energian omaan yritystoimintaan. Toisaalta se on helpotus, toisaalta hirvittää. Kun on pitkään ollut se suunnitelma B, tuntuu hurjalta hypätä taas täysin oman itsensä herraksi. Nyt on aika suunnatta katse tulevaisuuteen ja unelmiin – pian tapahtuukin työrintamalla iso harppaus, josta olen aivan täpinöissäni. Joskus asiat loksahtavat elämässä kohdilleen juuri silloin, kun sitä eniten toivoo. Tästä lisää blogissa pian!