Image Alt
  /  Inspiraatio

Muistan aina, kun kävimme kasvattajan luona valitsemassa meille koiranpentua. Istuimme kahvilla ja juttelimme pennusta, kun kiinnitin huomiota kasvattajan käsivartta koristavaan tatuointiin, jossa oli westien muotokuva. Kasvattaja huomasi katseeni ja kertoi, että kyseessä oli hänen ensimmäinen westiensä. Naisella nousivat kyyneleet silmiin,

Vastauksena otsikon kysymykseen: oudolta! Ensimmäinen kulttuurishokki iski jo puoli tuntia maahan saapumisen jälkeen, kun en osannutkaan puhua yhtäkkiä suomea ollenkaan. Tajusin, että vaikka olen viiden viikon ajan kirjoittanut suomeksi paljon, en ole käynyt yhtäkään keskustelua suomeksi puhuen. Kieli oli täysin

Muistan, kuinka innoissani olin kuukausi sitten. Elämäni reissu edessä, täynnä inspiraatiota ja intoa irtiotosta – suuntana unelmien kaupunki New York City. Ja niin vain sekin kuukausi vilahti elämässä ohi, tuntuen tavallaan maailman pisimmältä ajalta, toisaalta sekuntiakin lyhyemmältä hetkeltä. Kuten kirjoitin

Olen seikkaillut pitkin New Yorkin katuja, uinut valtameressä ja juossut ympäriinsä tapahtumasta toiseen. Olen nähnyt ja kokenut valtavasti tämän parin viikon aikana. Olen oppinut itsestäni paljon ja saanut aikaa miettiä omaa elämääni. Siksi monen huulille on hiipinyt kysymys siitä, kuinka