SISÄLLÖNTUOTANTO │ SOME │ COPYWRITING

Sisältöjä pintaa syvemmältä

Sisällöntuotanto on taitolaji. Parhaatkaan sanankäänteet eivät sykähdytä, jos niiden takana ei ole tunnetta. Autan sinua löytämään yrityksesi aidon äänen ja persoonan sekä tuomaan tarinasi esiin niin, että se koukuttaa ja kiinnostaa asiakkaita. Nykypäivän tietotulvassa kuva ja video vievät aina vain enemmän huomiota, minkä vuoksi taitavasti kirjoitettuun tekstiin on syytä panostaa, mikäli sen avulla haluaa erottua massasta.

Olen sisällöntuottaja, jonka vahvuutena on taito sisäistää tietoa salamannopeasti sekä tuottaa laadukasta ja asiantuntevaa tekstiä aiheesta kuin aiheesta.

”Tiesin jo alakouluikäisenä, että minusta tulee isona kirjoittaja. Ilmaisutaidon lukion kautta suuntasin opiskelemaan käsikirjoitusta elokuvakouluun, josta matka jatkui kohti markkinoinnin jännittävää maailmaa.”

SISÄLLÖNTUOTANTO SUOMEKSI JA ENGLANNIKSI

Mistä työni koostuu?

Yli kymmenen vuoden uran aikana olen kirjoittanut monipuolisesti sisältöjä faktasta fiktioon yli 50 eri alalle. Nykyään sisällöntuotantotyöni koostuu pääasiassa yritysten markkinointiin liittyvistä sisällöistä, joista alla listattuna yleisimmin työllistävät. Mielikuvitus on kuitenkin vain rajana sen suhteen, mitä näppäimistön sauhusta voi syntyä, enkä pelkää tarttua haastavampiinkaan kirjoitusprojekteihin. Työskentelen sujuvasti suomeksi ja englanniksi.

Lue koko tarinani ja miksi minusta tuli juuri kirjoittaja. Verkostoidutaan myös LinkedInissä!

Markkinointitekstit esitteisiin ja kotisivuille 0
Haastattelupohjaiset artikkelit 0
Sisältöjen oikoluku ja stilisointi 0
Haamukirjoitus asiantuntijoille 0
Alihankintatyöt mainostoimistoille 0
1

OTA YHTEYTTÄ

Kaikki lähtee yhteydenotosta, jonka pohjalta käymme läpi, mitä tarpeita juuri sinun yrityksesi sisällöntuotannolla tällä hetkellä on.

2

KÄÄRITÄÄN HIHAT

Pidetään yhdessä haastatteluhetki, jossa käymme läpi sisältöihin tarvittavat faktatiedot ja toiveet. Näiden pohjalta pääsen kirjoittamaan!

3

VIIMEISTELLÄÄN

Sinä olet oman alasi asiantuntija: kerro rehellinen mielipiteesi teksteistä! Muokataan sitten tekstit lopulliseen, julkaisuvalmiiseen muotoon.

IHAN AIKUISTEN AIDOSTI

Miksi juuri minä?

Sisällöntuottajia on maailma täynnä – miksi valita juuri minut?

Ammattitaidon ja ketterän kynän lisäksi henkilökemiat painavat mielestäni paljon. Parhaat ideat syntyvät silloin, kun ollaan tavoitteen suhteen samalla aaltopituudella ja voidaan toimia yhdessä ilman turhia jännitteitä.

Sopisinko sinun firmasi fiilikseen? VIDEO TULOSSA PIAN!

YRITTÄJYYS & HYVINVOINTI

Elämäni sisältöä

AITO, INSPIROIVA JA ELÄMÄNNÄKÖINEN LIFESTYLE-BLOGI